Produktio voi olla monia asioita, mutta yleisimmin se on suurempi teos, joka ei synny itsestään.
Se on prosessi, joka vaatii monia työtunteja niin koreografilta kuin tanssijoilta sekä muilta työurakkaan tarvittavilta tahoilta, kuten ääni- ja valosuunnittelijoilta.
Useimmiten produktio syntyy pienestä ideasta, joka pikkuhiljaa kasvaa suuremmaksi, voimakkaammaksi. Se saattaa muuttua moneen kertaan matkan varrella eikä lopputulos todennäköisesti ole samanlainen, kuin alkuperäinen ajatus, mutta se ei vielä yksinään estä teoksen toteutumista. Koreografina työskenteleminen vaatii paljon, sillä useimmiten joutuu joustamaan omista ideoista tilan, ajan, tanssijoiden tai muiden tekijöiden puutteessa. Mutta mitä vaatii tanssijalta olla mukana produktiossa?
Kuvat: Olga Juslin
Ensisijaisesti tanssijalta vaaditaan tanssimista, yllätys. Mutta tanssijan työ ei ole vain sitä, täytyy olla jatkuvasti avoin uusille ajatuksille ja ideoille. Täytyy sietää epätietoisuutta produktion etenemisestä, joskus saadaan paljon materiaalia kasaan, toisinaan ei yhtään. Tanssijalta vaaditaan myös äärimmäistä kärsivällisyyttä, produktion teko ei ole aina hauskaa ja helppoa. Yhtä tiettyä kohtausta voidaan toistaa, ja toistetaankin, miljoonia kertoja, tuntien ajan. Hiomista, putsausta, tarkentamista, toistoa, toistoa. Ja näin lyhyesti sanottuna, se on ihan pirun turhauttavaa, raskasta ja vaikeaa välillä. Silloin joutuu muistuttamaan itseään, minkä takia tätä hommaa tekee, löytämään sen intohimon, joka ajaa eteenpäin silloin kun on rankkaa. Aivot pitää nollata ihan kaikesta produktioon liittyvästä, joka ei ole helppoa sekään. Ihan sama mitä tekee, soi teoksen musiikit, koreografin korjaukset ja laskut päässä jatkuvasti.
”Yhtä tiettyä kohtausta voidaan toistaa, ja toistetaankin, miljoonia kertoja, tuntien ajan.”
Meidän tämän vuoden produktio Drop on kaksiosainen, jonka osat linkittyvät toisiinsa yhdistävien tekijöiden kautta. Ensimmäinen osa on todella omassa kuplassa olevaa, raakaa pudotuspeliä. Kuka jää jäljelle ja kuka tippuu matkan varrella? Kaikki ei vain voi pärjätä nykyajan maailmassa ja lopulta jäljellä jää vain muutama ketkä taistelevat pystyssä pysymisestä. Kun vihdoin yksi jää jäljelle, valkenee, ettei viimeiseksi selviytyminen ole yhtään sen parempi kuin ensimmäisenä putoaminen. Olet yksin ja joudut väkisin avaamaan silmäsi ja näkemään, mitä ympärilläsi tapahtuu. Mitään ei huomata ennen kuin tuho on kasvanut jo niin suureksi ettei sitä voi enää välttää.
Dropin pystyy tulkitsemaan monella tavalla, mutta perusajatus on selkeä: jonkun täytyy pudota. Mutta, mitä sitten kun kaikki ovat pudonneet? Mitä sen jälkeen tapahtuu? Mistä löytää itsensä kun mitään ei enää ole jäljellä? Onko ylipäätään mahdollista rakentaa mitään uutta sen jälkeen? Tähän maailmaan aukeaa teoksen toinen osa.
”Toisen auttaminen ei ole mitään itseltä pois, silmiä ei tarvitse sulkea toisen kaatuessa.”
Toinen osa on enemmän kontaktia ottava, muut huomioiva, toivoa antava. Enkö olekaan yksin tässä liemessä? Ehkä muut voivat auttaa? Aluksi ihmetellään uutta tilannetta, jossa ei ole kilpailua ja hiljalleen ymmärretään, ettei ole mitään mistä kilpailla. Kaikki ovat samanarvoisia ja yhtä tärkeitä palasia suuremmassa kokonaisuudessa. Toisen auttaminen ei ole mitään itseltä pois, silmiä ei tarvitse sulkea toisen kaatuessa. Ei, silloin ojennetaan auttava käsi ja nostetaan toinen jaloilleen. Vain silloin voidaan kaikki yhdessä selviytyä.
Tai sitten toinen osa onkin ensimmäisen osan henkilöiden unelmointia, eikä kukaan ole pelastettavissa. Se riippuu omasta tulkinnasta. Tämä on minun näkemykseni ja kaikki näyttää teoksen sisältä erilaiselta kuin ulkopuolelta.
”Mutta vain se, että minä tiedän ja koen ei tarkoita, että muut kokisivat sen samalla lailla.”
Tiedän tehtävänannon, jonka olemme saaneet, tiedän ajatusmaailman tietyn kohtauksen taustalla. Mutta vain se, että minä tiedän ja koen ei tarkoita, että muut kokisivat sen samalla lailla. Jo teoksen sisällä olevien näkemykset poikkeavat toisistaan, vaikka kaikki tietävät samat asiat teoksesta. Joten jos meillä on jo niin erilaiset mielikuvat tästä, millaisia ajatuksia tämä teos voi herättää ulkopuolisessa? Miten syvästi se voi koskettaa ja herättää ajatuksia, vaikka ei tiedä teoksesta mitään? Siinäpä se hauskuus piileekin. Me emme kerro etukäteen koko ajatusmaailmaa, jossa liikumme vaan me siirrämme tulkinnan vastuun yleisölle. Jokainen voi, ja saa itse tulkita teosta tai olla tulkitsematta. Jokainen voi itse kehittää oman tarinan meidän tarinamme ympärille. Ja se on hienoin ja tärkein asia taiteessa. Se on sitä, mitä katsoja haluaa nähdä. Ja me annamme sen olla sitä.
P.S. Siinä hyvä syy tulla katsomaan ja tulkitsemaan meidän produktiota, näytökset Tryckiksellä ke 13.2. klo 19:00, to 14.2. klo 19:00 ja pe 15.2. klo 10:00.
Men vänliga hälsningar
Netta